Image
Top
Menu
heinäkuu 9, 2015

Puoli vuotta LADin matkassa

Mitä puolessa vuodessa oikein ehtii saada aikaan? LADin kokemusten perusteella aika paljon – ja tässä pientä summausta siitä:
 

Malmin pyöräkeskuksen suunnitelmat tarkentuvat

Malmin pyöräkeskuksen suunnitelmat ovat tarkentuneet ja yhteistyö keskuksen toiminnan käynnistämiseksi on tiivistynyt. Muotoilun opiskelija Hanna Lehtonen viimeistelee nyt tila- ja kalustesuunnitelmaa pyöräkeskusta varten. Opinnäytetyö valmistuu alkusyksystä.

Myös viestintää on ideoitu: sosiaalisen median strategia hahmottelee viestinnän tavoitteita, kohderyhmiä, kanavia ja toteuttajia. Osana digitaalisen viestinnän opiskelijoiden stategiatyötä tehtiin pienimuotoinen käyttäjäkysely. Lisäksi keskukselle tehty markkinointivideo julkistetaan alkusyksystä.
Tutustu strategiaan

Tuomas Korkalainen kartoitti ja tapasi kevään aikana Malmin pyöräkeskuksen kannalta potentiaalisia yhteistyötahoja. Kierrätyskeskuksen kanssa sovittiin yhteistyöstä jo konkreettisella tasolla, näillä näkymin ainakin yhden Kierrätyskeskuksen kuormapyöristä voikin todennäköisesti bongata Malmin pyöräkeskuksella heti toiminnan käynnistyttyä. Osana kartoitusta koottiin myös laadullisia mittareita ja huomioitavia asioita pyöräkeskuskoordinaattorin valintaan. Syksyn aikana työ yhteistyöverkoston parissa jatkuu yhteisen suunnitteluillan merkeissä.
 

Pyöräkeskuskontit saavat uuden ilmeen!

Kolme kesää Kampin Narinkkatorin laidalla palvelleet pyöräkeskuskontit kaipaisivat jo kunnostusta ja ilmeen kohotusta. Uuden ilmeen lisäksi konttien kalustusta uudistetaan käyttäjäkokemusten pohjalta entistä toimivammaksi. Muotoilun opiskelija Mira Hölttä koordinoi kunnostustyötä.

Konttien ilmettä on muokattu Tiina Koivusalon HKL:lle suunnitteleman pyöräilyilmeen mukaiseksi. Ilme jatkuu myös uudelleen avatuilla Pyöräkeskuksen verkkosivuilla, joiden layout on Metropolian mediakeskus Valon suunnittelema.
 

Kohtaamisia ja kansainvälistä näkyvyyttä

LAD esittäytyi kesäkuussa suurimmassa pyöräilyn edistämisen konferenssissa Velo-Cityssä. Opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama messuosasto keräsi paljon huomiota ja kiitosta – ja onpa matkasta poikinut jo yksi hankeyhteistyöehdotuskin. Osastolla esiteltiin Metropolia ja Helsingin kaupungin yhteistyön tuloksia Liikkuvan arjen design -projekteissa. Samalla reissulla tutustuttiin Metropolian pitkäaikaiseen vaihtokouluun, L’Ecole de Design Nantes Atlantique, josta on vuosien aikana osallistunut useita opiskelijoita myös LADin opiskelijaprojekteihin.

Kuvia ja kuulumisia Velo-Citystä LAD-tiimin silmin
Velo-City kansallinen jälkiseminaari 1.10.2015
 

Tekeminen esiin

LADin verkkosivut uudistettiin parahiksi huhtikuun Kaupunkisuunnittelumessuille. Nykyisiltä sivuilta löytyvät molemmmissa LAD-projekteissa tuotetut palvelu- ja tuotekonseptit sekä suomeksi että englanniksi. Viestintää on kuitenkin aina varaa parantaa, joten työtä jatketaan tulevan syksyn ja vuoden aikana!
 

Tulossa!

Syksy käynnistyy muotoilun opiskelijoiden uudella innovaatioprojektilla. Edellisessä innovaatioprojektissa syntynyttä Lasten liikennekaupungin laajennusideaa esitellään ja kehitellään yhdessä eri virastojen edustajien kanssa heti elokuussa.

LAD on myös mukana Metropolian Helsinki Design Weekin Ready15 -näyttelyssä 9.-13.9.2015. Tule katsomaan meitä L3 Muotoilumakasiinilla (Tyynenmerenkatu 6)!
Lisätietoa näyttelystä

Submit a Comment

Posted By

Categories

Yleinen